Loading...

Kesälomalta meille terveisensä lähettää Master-ratsastuksenopettaja Laura Porthan, jolla on ollut menestyksekäs kilpailukesä. 🏵️
Laura kertoo tiestään hevosammattilaiseksi näin:
Hevoset kotona 🌻🌼
Hevoset ovat olleet osa elämääni ihan
syntymästäni asti. Sain harjoitella hevostaitoja ja tallitöitä pienestä pitäen sekä kotona että isovanhempieni luona ravihevosten parissa. Osasin hyvin nuorena jo valjastaa hevosen ja ajoinkin niillä isäni apuna, mutta ratsastus kiinnosti kuitenkin enemmän.
Ratsastamaan 🐎🐎🐎
Virallisesti aloitin ratsastuksen ratsastuskoulussa Ypäjällä kun olin 8 vuotias. Siihen mennessä olin ratsastanut jo jonkin verran ja pääsin suoraan jatkokurssille. Muutimme tästä parin vuoden päästä Siilinjärvelle ja ratsastuksen harrastaminen jatkui ratsastuskoulussa Kuopiossa ja myöhemmin Siilinjärvelle perustetussa ratsastuskoulussa. Kotona meillä oli edelleen ravihevosia ja minulle hankittiin hevonen ensin ylläpitoon ja myöhemmin sain ensimmäisen oman hevosen. Kilpailemista este- ja kouluratsastuksessa pääsin harjoittelemaan jo ratsastuskoulun hevosilla ja vaikka tulokset ei olleen kovin kummoisia, säilyi into harjoitteluun ja kilpailemiseen siitä huolimatta.
Opettamaan 🌺🌸🌺🌸
Ratsastaessani ratsastuskoulussa Siilinjärvellä, pääsin joskus myös pitämään joitain ratsastustunteja. Muistan, että tuntien pitäminen tuntui mukavalta ja luontevalta, vaikka se aluksi jännittävää olikin. Osittain ehkä myös tästä syystä lähdin lukion jälkeen opiskelemaan ratsastuksenohjaajaksi Ypäjän Hevosopistolle. Lukion aikana minulle ei tullut selkeää kuvaa mitä haluaisin lähteä opiskelemaan tai mitä haluaisin tehdä isona. Sen sijaan minulla oli erittäin selkeä kuva siitä, että halusin ratsastaa ja oppia lisää joten onnekseni tie vei Ypäjälle ja sillä tiellä olen edelleen.
Ammattilainen 🌟🌟🌟🌟🌟
Vuosien varrella olen päässyt näkemään ja kokemaan paljon niin opettajana ja valmentajana kuin ratsastajana. Halu oppia lisää ja kehittyä on edelleen selkeä ja motivoivaa. Tästä syystä koen opettamisen myös Primus tallilla olevan mukavaa ja luontevaa sekä sopivan haastavaa, vaikka se aluksi jännittikin.
Elokuussa tavataan!
Kesäterveisin, Laura☀️

Tallilla tapahtuu

Rataharjoitukset ja kilpailut

2024-07-23T16:47:32+00:00