MAIJU KINNULA
Ratsastuksenopettaja
Aloitin ratsastuksen siskojeni kanssa jo ihan pikkutyttönä. Harrastus vei mennessään ja tallilla vietetyn lapsuuden jälkeen oli luontevaa opiskella rakkaasta harrastuksesta itselleni ammatti. Olen opiskellut Ypäjän hevosopistolla vuosina 2001 2003. Ensin valmistuin hevosenhoitajaksi ja sitten jatkoin ohjaajaksi. Valmistumiseni jälkeen työskentelin Peikin tallilla ja sieltä vaihdoin Primus Tallille vuoden 2010 alussa. Tallilla mukanani kulkevat myös kaksi sekarotuista koiraa, Masi ja Maisa. Kotona odottaa vuonna 2016 syntynyt esikoiseni Väinö.
Toukokuussa 2012 valmistuin ratsastuksenopettajaksi Ypäjän hevosopistolla.
”Keskittymällä onnistuneisiin hetkiin opit enemmän. Ei kannata keskittyä tehtyyn virheeseen vaan suunnata katse seuraavaan liikkeeseen!”
NUPPU KRONLUND
Ratsastuksenopettaja
Valmistuin Ypäjältä vuonna 1984. Siitä lähtien olen opettanut sekä ratsastuskoulujen ryhmiä, että yksityisoppilaita.
Kilpaillut olen aikonani esteratsastuksessa lähinnä 100 – 110cm luokkia. Mutta varsinaisen kisaurani olen tehnyt kouluratsastuksessa itse kouluttamillani hevosilla, joista parhaat ylsivät Intermediare tasolle.
Koulutuomarinakin olen toiminut sekä työskennellyt Suomen Ratsastajainliitossa sihteerinä.
Opetuksessani yritän välittää onnistumisen hetkiä ja joskus hikistä, mutta tunnelmaltaan rentoa fiilistä tunneille.
”Mieti ratsastustuntisi onnistuneita hetkiä, vaikka se olisi vain muutama askel siellä täällä. Epäonnistumisia ei kannata jäädä murehtimaan!”
JOHANNA RIIHIMÄKI
Ratsastuksenohjaaja ja tallimestari
Johanna on vastavalmistunut ratsastuksenohjaaja, joka on koko lapsuutensa ja nuoruutensa harrastanut Primuksella. Ihana saada ammattiin valmistunut tuttu mukaan tiimiin!
Johanna osallistuu tallimestarin töihin ja opetustehtäviin erityisesti lasten ja nuorten tunneilla.
Johanna on aktiivinen oman ammattitasonsa kehittäjä ja kilpailee aktiivisesti. Hyvä esimerkki tuleville polville!
Jatkokouluttautuu parhaillaan ratsastuksenopettajaksi.
KIKI NYBERG
Kouluratsastuksen ”Grand old Lady” Kiki Nyberg on ollut mukana Primus Tallin valmennustoiminnassa vuodesta 2000 asti.
Kiki on vuosikymmenten ajan kouluttanut maassamme hevosalan ammattilaisia, hevosia ja kilparatsukoita. Olemme iloisia voidessamme tarjota asiakkaillemme ratsastustunteja Kikin ohjauksessa.