
Olen pikkutytöstä lähtien pitänyt eläimistä, ja niinpä vanhempieni tietämättä ilmoittauduin 7-vuotiaana alkeiskurssille Poni-Hakaan. Äidin ja isän jarrutteluista huolimatta halusin jatkaa ratsastusta, ja pian olin jo mukana monessa toiminnassa tallilla.
Suski Fagerströmin estekilpahevosten hoidon myötä opin hevosista ja ratsastuksesta valtavasti, ja kiinnostuin kilpailemisesta tosissaan myös itse. Hoidettuani myöhemmin myös kouluhevosia kouluratsastuskipinäkin syttyi, ja kaiken tämän seurauksena minulle tuli upea suomenhevosori Hopean Poju. Pojun kanssa koin paljon, ja pääsimme kilpailemaan esteillä jopa 120cm luokkia ja koulupuolella vaativaan tasoon asti.
Pojun siivittämänä valmistuin Ratsastuksenohjaajaksi vuonna 2004, ja koulutuksen aikana tutustuin myös Primus Talliin, jossa kävin opettamassa junioreita viikoittain. Vuonna 2005 aloitin työt opettajana Trans Horsesilla, ja koska ammattivalinta oli jo selvä, aloitin 2006 Ratsastuksenopettajan ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen. Trans Horsesilla työskentelin 6 vuotta. Team Primukseen tulin mukaan vuoden 2011 alusta.
Vuosi 2010 kului äitiysloman merkeissä, ja uusia iloja elämääni tuo pieni tyttäreni Ilona. Perheen lisäksi nuori Iitu-poni, lyhytkarvainen collie Elli ja ratsutettavat hevoset pitävät päivät vauhdikkaina.
© Primus Talli Oy, toteutus mavidi