Loading...

Kesäloman viimeinen kasvo tällä erää on taitava ratsastuksenohjaajamme Emmi Salminen, jonka saatoit nähdä Hangossa estekisoissa nuoren Doriksen kanssa viime viikolla. 🐎🐎🐎
Emmin kertomaa:
Monien lajikokeilujen jälkeen päätin kokeilla ratsastusta 2011 Primus tallilla. Innostuin lajista nopeasti ja ratsastinkin useamman kerran viikossa ja olin aktiivisesti mukana hoitajatoiminnassa. 🌟
Primus toimikin innostavana pohjana hyvän opetuksen ja talent-ohjelman ansiosta lähteä opiskelemaan alaa. Ratsastuksenohjaajaksi opiskelin Harjun Oppimiskeskuksessa valmistuen vuonna 2019. 🌟
Opintojen jälkeen suuntasin ulkomaille keräämään kokemusta kilpahevosten hoidosta Saksasta ja Sveitsistä. Oli opettavaista nähdä korkean tason este- ja kenttäratsastusta päivittäin. 🌟
Palasin ulkomailta Primukselle, jossa olen ollut nyt kaksi vuotta töissä. Primuksella olen saanut jatkaa kehittymistäni ratsastajana ja ohjaajana. Olen aina ollut kiinnostunut nuorten hevosten kouluttamisesta ja viimeisen vuoden olenkin saanut kouluttaa Primus Tallin nyt 6-vuotiasta Dorista. 😍
Nähdään pian tallilla,Emmi

Tallilla tapahtuu

Rataharjoitukset ja kilpailut

2023-07-30T20:53:24+00:00